Voi apua, miten olen tänään taistellut sitä kaapissa lojuvaa suklaalevyä vastaan! Olin jo monta kertaa ottaa rivin, mutta katselin vain levyä ja laitoin sitten takaisin hyllylle. Se levy ei ole Fazerin sinistä, vaan tuliaissuklaata Islannista. On aika iso riski rikkoa karkkilakko suklaan takia, joka ei välttämättä ole edes hyvää. Joitain vuosia sitten olin yli vuoden karkkilakossa. Ystäväni toi Lontoon reissultaan tuliaiseksi suklaata ja ajattelin, että hyvä tapa päättää karkkilakko on korkata tuliaslevy. Ja se oli iso virhe! Suklaan maku on vähän kuin polkupyörällä ajo. Kun fillaroinnin taidon on oppinut, sitä ei unohda. Kun on joskus saanut hyvää suklaata, sitäkään ei unohda. Se Lontoon tuliainen oli pahaa, jopa suklaaksi.
Makeanhimo teki olon ärtyneeksi ja illalla oli pakko antaa sen verran periksi, että hurautimme lapsen kanssa lähimpään Siwaan ostamaan jätskit. Huomaan, että olen tullut myös vähän riippuvaiseksi Pepsi Maxista. Pepsiä on tullut lipitettyä loman kunniaksi ja päänsärky ja äreys pukkaa päälle, jos limua ei jääkaapista löydy. Pitää aloittaa varmaan myös Pepsilakko.
Kun on äreä ja väsynyt, on pinna kireällä. Vaikka elämä lapsen kanssa sujuu hyvin näin totaaliyksinhuoltajanakin, kaipaa sitä välillä toisen aikuisen seuraa. Ihan juttukaveriksi, ettei tarvitse viettää iltoja useimmiten yksin. Ihan vain, että voisi lähteä yksin iltalenkille, kun lapsi on mennyt kahdeksalta yöpuulle. Tai lähteä kaupungille hetkeksi ostoksille ja puoliso hakisi lapsen päiväkodista. Tai että kun alkaa hermoja kiristellä, pääsisi hetkeksi tuulettumaan ja päästelemään höyryjä. Mutta voi tietysti olla niinkin, että sillä miehellä olisi myös suklaanhimoa ja Pepsivajetta, pinna kireällä ja väsymystä ja sitten tappelisimme siitä, kumpi sinne lenkille pääsee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti