Yhdestä on moneksi

Remontti alkaa olla loppusuoralla. Seitsemään viikkoon mahtuu muovimattojen repimistä, maalaamista, keittiö- ja kylpyhuoneremonttia, pihatien tekoa, listojen hiomista ja maalaamista, kaupoissa juoksemista, laattojen vallitsemista, maalisävyjen pohdintaa, kodinkoneiden hankintaa, putkimiestä, sähkömiestä, lattioiden hiojaa, kylppäriremontintekijää, perheeni korvaamatontga apua, lomamatka Kreikkaan ja työmatka Ranskaan, siivoamista, budjetin laskemista ja hintojen vertailua, pihavalaistuksen suunnittelua ja muuton organisointia. Kyllä helpottaa, kun muuton jälkeen voi vain käydä töissä ja olla äiti ilman tätä rakennusvalvojan ja sisustussuunnittelijan sivutyötä. Ja ehtii vihdoin tavata ystäviä.

Huomenna pakkaan ensimmäiset tavarat ja vien ne uuden kodin uumeniin. Yhtäkkiä on syyskuu ja uusi koti. Terassille laitan syyskukkia ja lyhdyt. Katson ikkunasta marjoista notkuvaa pihlajaa. Pihakuja peittyy vaahteranlehdistä ja postilaatikkoon pitää muistaa vaihtaa nimi.

Hyvä olla

Vuosi sitten olin pohjamudissa, rikkinäisenä, uupuneena. Ahdisti niin, ettei voinut hengittää. Sairastin pitkään ja rauhassa, vein lapsen hoitoon, kävelin metsässä, menin kirjastoon. Menin pakoon kaikkea ja kuitenkin vain itseäni. En voinut olla kotona, ei missään ollut hyvä. Hetki ystävän luona helpotti. Helpotti, kun sai lapsen yöunille, että saattoi olla vain ilman, että piti yrittää olla reippaampi kuin on. Illalla viimeisenä ja aamulla ensimmäisenä mielessä oli, ettei se paha olo, uupumus, väsymys, masennus, ole vieläkään poissa. Sain apua, tarjottiin pillereitä, terapeuttia jos jonkinmoista. Oli ystävät ja kollegat. Oli perhe. Oli onni, että kaikki ymmärsivät. Ehkä olivat nähneet jo kauan ennen kuin minä, ettei ole hyvä olla, kun on uupunut.

Sen jälkeen tuli pitkä ja pimeä talvi. Tuli säröilevä kevät ja huojentava kesä.

Tämä syksy ei enää pelota. Viime syksyä en enää tunnista, että olisi koskaan minun elämääni ollutkaan. Oikea ahdistus ja väsymys, niitä tunteita ei vain enää ole. On vain hyvä olla.

Vihdoin!

Kaksi vuotta ja kaksi vuokra-asuntoa se otti, kunnes tärppäsi. Oma koti on vihdoin löytynyt! Olin koukussa jokakotiin, etuoveen ja oikotiehen. Uusien kohteiden varalta tilanne piti tarkistaa vähintään kerran päivässä. Sopia yksityisnäyttöjä, sillä täällä maalla ei yleisiä asuntonäyttöjä juuri harrasteta. Usein sai pettyä, valokuvat lupasivat todellisuutta enemmän ja turhan moni oli "juuri sisustusremontoitu". Liian moni kohde oli päästetty luvattoman huonoon kuntoon. Mutta sitten onnisti. Ja oikeastaan onni potkaisi kahdesti.

Asumme nyt ruukkimiljöössä vanhassa rivitalossa ja yllättäin minulle tarjoutui mahdollisuus ostaa nykyinen kotini. Hetken jo riemuitsin, kunnes paria päivää myöhemmin tuli myyntiiin vanha omakotitalo, samalta alueelta, hintapyyntö sama kuin nykyisessä asunnossakin. Tein tarjouksen omakotitalosta ja se hyväksyttiin. Pian alkaa remontti!

Mutta ensin lomaillaan kotona, mökillä ja Kreikassakin. Ja pohditaan maalisävyjä, tapetteja ja kylpyhuoneremonttia. Suunnitellaan autokatosta. Ja pihasaunaa. Myydään tarpeetonta tavaraa kirpparilla ja siivotaan turhia tavaroita kierrätykseen.

Kaikesta tästä lisää myöhemmin!

Pikkuisen pullea

Söin tänään töissä aamupalaksi ihanaa sitruunaista kreikkalaista jogurttia. Työkaverini katsoi jugurttia, sitten minua ja kommentoi: "Kokeile sitä samanlaista, mutta toista makua. Siinä on vähemmän kaloreita." Jep, I know, jottain tarttis tehrä. 

Liityin paikallisen salin painonpudotusryhmään, sain ruokavalion ja maksoin suolaisen hinnan siitä, että en käynyt salilla tai jumpissa kertaakaan. Painan nyt enemmän kuin alkupunnituksessa, enkä ajatelellut mennä huomenna loppupunnitukseen ja kehonkoostumusmittaukseen... Tämä on ihan perseestä. 

Syön suklaata enemmän kuin leipää. Juon Pepsi Maxia niin paljon, että en kehtaa tunnustaa sitä kenellekään. Piilottelen tyhjiä pulloja kaapissa kuin alkoholisti. Poikani tietää, että Pepsi ei ole hyvästä, ja kommentoi kaupassa pullon eksyessä koriin, että olet äiti luvannut lopettaa juomisen...

Ostin ihanan keltaisen takin ja mukavat treenihousut lenkkivarusteiksi. Lenkkitossut hankin jo viime keväänä. Varustelusta huolimatta en saa itseäni liikkeelle. 

Poika mietti tässä eräänä päivänä sitä, olenko laiha vai pikkasen pullea. Tovin miettimisen jälkeen päätyi pikkasen pulleaan, koska minulla on iso maha. En raaskinut sanoa, että näillä kiloilla ei olla enää pikkasen pulleita. Ollaan aika paljon pulleita. 

Jotta en vaikuttaisi siltä, että koko elämäni pyörii blogin nimenkin puolesta vain puntarin ympärillä, olen ollut ahkera puutarhassa (oikeasti pienellä pihalla, mutta puutarhasta tulee niin kiva säväys :) ). Eilen leikkasin aidan, mikä rajaa meidän ja naapurin pihaa. Aivan mahtavaa saksia ja leikkailla! Poika pomppi trampalla naapurin poikien kanssa. Tänään naapuri oli siivonnut kolme jättimäistä kasaa niitä leikkaamiani oksia pois, kun hommat jäivät vaiheeseen iltapuuhien takia. Huomenna taidan ilahduttaa naapuria kukilla ja suklaalla. Hän taisi olla vähän järkyttynyt siitä, miten lyhyeksi pusikon vedin.

Puutarhapuuhia

Uuden kodin piha paljasti karun totuuden kevään tultua. Pienikin pihaa kaipaa hoitoa ja lähes parin vuoden laiminlyödyt pihatyöt tuntuivat ylivoimaiselta haasteelta. Haravoimista, karsimista ja monta peräkärrykuormaa myöhemmin piha alkaa olla valmis kesään. Onnea ovat vanhemmat, joiden turvin saimme edellisen asukkaan omintakeiset näkemykset pellepelottoman pihasta lähemmäs sitä, mitä ajattelen sopivan satavuotiaaseen pihapiiriin. 

Eilisen illan surffasin netissä tutustuen perennoihin, istutuslaatikoihin ja luonnonkivien hyödyntämiseen pihassa. Tänään kaivoimme kellarista puutarhakalusteet ja mökillä säilössä olleet vanhat rottinkinojatuolit löysivät taas paikkansa pihaltani. Sain ystävältä vinkkejä istutusten tekemiseen ja kesäkukkien valintaan. Nyt pitäisi äkkiä päästä puutarhaostoksille! Haaveilen rehevästä ruukkupuutarhasta tänne villiviinien ja kärhöjen keskelle. 

Meidän piti lähteä pääsiäiseksi reissuun ystävien luokse, mutta matka peruuntui. Olen ollut koko kevään hirmu väsynyt, ja kaipasin vain sitä, että saisin olla kotona ilman mitään ohjelmaa, ihanasta seurasta ja hyvästä ruuasta huolimatta. Poikanenkin sairastui, joten kotona olo tuli tarpeeseen meille molemille. Joskus sitä kaipaisi itsekin samanmoista huolenpitoa, mitä talven jäljiltä puutarha saa osakseen. Niin monta vuotta olen laiminlyönyt itseäni, unohtanut ravita kehoani, että tämä tauko tuli tarpeeseen. Monen vuoden jälkeen olen uskaltanut pysähtyä ja olla yksin kotona lapsen kanssa, ilman mitään suunnitelmia. 

Loman aluksi ilahdutin itseäni uudella lenkkiasulla. Uusi harrastus vaatii ehdottomasti uudet välineet (koska vanhat vermeet eivät mahdu päälle...)! Kun vedän uuden keltaisen takin päälleni, tuntuu kuin kävelisin puolta nopeammin! Puutarhanhoito kaipaa myös yhtä olennaista varustetta, kastelukannua. Tästä keväästä tulee hyvä kevät.