tiistai 17. maaliskuuta 2015

Aurinkoisia aamuja



Aamulla herään vaivatta valoon. Kierrän huoneet läpi ja avaan verhot ja kaihtimet. Pysähdyn hetkeksi keittiön pikkuikkunan luokse ja viivyn hetken auringon lämmössä. Kevät on kuin lupaus uudesta, jostain sellaisesta, jota kannatti odottaa.

Ennen valoa ja kevättä, helmikuisena pimeänä iltana, kesken television katselun, havahduin ajatukseen. Jotain oli muuttunut. Aikaisemmin, kun uupumus laittoi elämäni mullin mallin, pohdin usein sitä, miten selviän seuraavasta päivästä. Miten jaksan nousta aamulla. Miten saan tehtävät ja työni hoidettua, miten kykenen keskittymään, miten jaksan illan kotona lapsen kanssa. Odotin vain sitä hetkeä illasta, jolloin saatoin vain olla. Nukkumaan meneminenkin ahdisti, sillä se merkitsi oman ajan loppumista. Yön jälkeen edessä olisi uusi päivä vaateliaana.

Mutta nyt odotan seuraavaa päivää ja pohdin, mitä kivaa se voikaan tuoda tullessaan. Nyt odotan sitä hetkeä illasta, jolloin lähdemme lapsen kanssa lenkille. Ja vieläkin odotan sitä hetkeä, jolloin lapsi nukkuu ja saan olla hetken yksin. Mutta nyt odotan nukkumistakin, sitä, kun raukeana saa vaipua peiton alle, sulkea silmänsä ja ajatella hetken jotain mukavaa. Ja sitten onkin odotettu aamu.

Aurinkoisia aamuja!