Että ollaan sitten ajoissa...

Täällä maalla on aivan maaninen ajoissa olemisen kulttuuri. Joka paikkaan mennään ajoissa, siis todella ajoissa. Että ei sitten vaan myöhästytä.

Aloitin taas neulekahvilassa käymisen. Siskoni ehdotti, että lähdetään sitten ajoissa, ettei myöhästytä. Tällaiselle nippa nappa ajoissa perille ehtijälle se, että olimme paikalla kymmenta vaille ennen alkua, oli aikamoista. Luulin, että olemme ensimmäiset paikalla, mutta siellähän kaikki muut jo istuivat lankakerät ja puikot valmiina. 

Jokunen vuosi sitten vielä kaupungissa asuessani juhlin tupareita ja kutsuin isovanhemmat, tädit, sedät ja enot kylään täältä maalta. Kutsut alkoivat klo 14. Kello 13.40 soi ovikello. Silloin olin vielä rullat päässä ja alusvaatteisillani taittelemassa servettejä keittiössä. Avasin oven sentään pukeissa ja iloinen sukulaisjoukko seisoi ruusuineen oven takana. Tulivat kuulemma ajoissa, etteivät sitten vaan myöhästy, kun on matkaakin.

Täsmällisyys on kaunista.

Avautumista

Kävin avautumassa uupumuksesta psykologille. Olikin oikein hauska käynti ja lähdin huojentunein mielin kotiin. En edes muista miten juttu johti siihen, että kerroin ottavani joskus viikonloppuna lasin tai kaksi viiniä (siis ihan silleen eurooppalaistyyppisesti, ei mitään yhärin epätoivoisia kalsarikännejä) ja kaatavani sitten loput pois, kun huomaan pullon jääneen jääkaappiin. Ja mitäpä pyskologi tuumasi tähän. Hän katsoi minua huolestuneena, kulmat kurtussa ja huokaisi: "Voih, viinihän säilyy viikkoja."

Yksi ei voi olla kaksi

Olen ollut muutaman viikon sairauslomalla uupumisen takia. Kun kamelin selkä katkeaa, on pysähdyttävä pohtimaan omaa elämää ja oloa. Nyt olen jo helpottunut, että näin kävi, sillä ilman pysähdystä en olisi tullut oivaltaneeksi mitä tulevaisuudelta toivon ja minkälaisia ratkaisuja oma ja lapseni hyvinvointi edellyttävät.

Olen ollut näennäisen rento, mutta todellisuudessa olen suorittanut suorittamasta päästyäni ja ottanut paineita asiasta jos toisesta. Vähempikin riittää. Jos ei osaa rentoutua, sitä pitää opetella. Opetella tekemään yhtä asiaa kerrallaan, opetella keskittymään ja ottamaan rennosti.

Totaaliyksinhuoltaja on yksin huoltajana. Ja se riittää. Yksi ei voi olla kaksi, sen olen nyt vasta itselleni myöntänyt. Minä en voi olla lapselleni sekä äiti että isä. Riittää, että olen äiti.

Yksinhuoltajan jos kenen olisi pidettävä huolta jaksamisestaan. Äidiksi tulo on ollut mahtavinta mitä minulle on sattunut, mutta siinä samassa olen unohtanut itseni. Olen pitänyt niin kovin huolta lapsestani, että olen unohtanut itseni. Pitkästä, pitkästä aikaa olen lähtenyt lenkille, kävellyt metsässä ja opetellut hengittämään syvään.

Pienen hengähdystauon aikana olen myös oivaltanut, että etsimäni unelmakoti ei olekaan se, mitä sen luulin olevan. Tästä toivottavasti saan pian kertoa lisää!

Nyt on taas helppo hengittää ja elää. Ihana syksy on täällä.