Video tuo ihanasti mieleen elokuisen syyskesän illan, jolloin sattumalta päädyimme Evan ja Manun keikalle.
Mukavaa syksyistä viikonloppua!
perjantai 21. syyskuuta 2012
Mökille
Voi miten kiva viikonloppu meillä onkaan edessä! Lauantaina suuntaamme poikasen kanssa heti aamupalan jälkeen mökille. Maallemuuton myötä mökille hurauttaa vartissa ja pääsee siis täältä "keskustan vilinästä" sinne rannan rauhaan. Päivällä saamme seuraksemme ihanan ystäväni lapsineen. Illansuussa mökki täyttyy vielä muista ystävistä ja työkavereista Me&I vaatekutsujen merkeissä. Tämä ilta on mennyt ahertaessa herkkuja huomiseksi ja kuin tilauksesta mökkinaapuri soitti ja pyysi poikaani heille leikkimään illaksi, joten sain ilman apulaista hääriä keittiössä ja kuunnella rauhassa Evaa ja Manua. Pojalleni kun yleensä herää Evasta ja Manusta assosiaatio Miinan ja Manuun, joita sitten pitäisi kuunnella ja hiljentää äidin Manut...
Video tuo ihanasti mieleen elokuisen syyskesän illan, jolloin sattumalta päädyimme Evan ja Manun keikalle.
Mukavaa syksyistä viikonloppua!
Video tuo ihanasti mieleen elokuisen syyskesän illan, jolloin sattumalta päädyimme Evan ja Manun keikalle.
Mukavaa syksyistä viikonloppua!
torstai 20. syyskuuta 2012
Onnen tunti
Sain ystävältäni lahjaksi Anna-Leena Härkösen Onnen tunnin. Olin säästellyt Onnen tuntia hetkeen, jolloin voin lukea sitä rauhassa. Menneen muuttorumban aikana kannoin kirjaa kassissani, jotta kukaan ei vahingossa pakkaisi sitä ties minne purkamistaan odottavien laatikoiden ankeaan pinoon. No, eipä siinä muuton alla ja aikana oikein ollut sellaista siestaa, että olisi lukemaan joutanut! Härkösen kirjat kun on yleensä lukaistava samoin tein viimeiseen sivuun saakka, joten tilanne vaati siis kiireettömän ja ohjelmattoman viikonlopun. Ja sellainen tuli kuin tilauksesta toipuessani flunssasta viime viikonloppuna.
Onnen tunnissa Tuula ja Harri ryhtyvät sijaisvanhemmiksi. Härkönen kirjoittaa aiemmista kirjoista tutulla tyylillään, jotenkin niin osuvan purevasti, että naurattaa, vaikka aihe onkin vaikea ja kaikkea muuta kuin heppoinen.
Adoptioäitinä sijaisvanhemmuus tulee lähelle, vaikka samasta asiasta ei kyse olekaan. Erityisesti arvostan Härkösen otetta kirjoittaa myös niistä vanhemmuuden vähemmän päivänvaloa kestävistä tunteista, niistä jutuista, joita ei hiekkalaatikoiden reunoilla tai perhekahviloissa jutustella. Onnen tunti tavoittaa minusta myös hyvin niitä tuntoja, ajatuksia ja havaintoja molemminpuolisen kiintymyssuhteen rakentumisesta askel askeleelta.
Onnen tunteja on ollut meidänkin pienessä perheessä. Pihahommia, omenapaistosta ja kanttarellipastaa, lastenkonserttia ja pienen pojan "kouluhommia" Puuha Peten tehtäväkirjan parissa. Ihanaa arkea.
Adoptioäitinä sijaisvanhemmuus tulee lähelle, vaikka samasta asiasta ei kyse olekaan. Erityisesti arvostan Härkösen otetta kirjoittaa myös niistä vanhemmuuden vähemmän päivänvaloa kestävistä tunteista, niistä jutuista, joita ei hiekkalaatikoiden reunoilla tai perhekahviloissa jutustella. Onnen tunti tavoittaa minusta myös hyvin niitä tuntoja, ajatuksia ja havaintoja molemminpuolisen kiintymyssuhteen rakentumisesta askel askeleelta.
Onnen tunteja on ollut meidänkin pienessä perheessä. Pihahommia, omenapaistosta ja kanttarellipastaa, lastenkonserttia ja pienen pojan "kouluhommia" Puuha Peten tehtäväkirjan parissa. Ihanaa arkea.
keskiviikko 12. syyskuuta 2012
Test Patrol
perjantai 7. syyskuuta 2012
Olin tänään uudella kampaajalla. Hän oli ostanut hiljan uuden kodin itselleen lapsuudenkotini naapurista ja kertoi, miten nurmikon leikkuu syksyn tullen oli vähän venähtänyt. Lainaleikkuri oli leikannut kiinni pitkässä ruohossa, trimmeristä ei ollut apua sen vertaa. Lopulta naapurin raivaussaha oli purrut ylikasvaneeseen nurmikenttään. Mahtoi olla pöheiköllä mittaa! Miten se menikään, suutarin lapsella ei ole kenkiä...
Olin eilen niillä magneettikorukutsuilla. Kuulin siellä lasten rannekkeista, jotka vähentävät vilkkautta. Jos ostan niitä neljä, kaksi kumpaankin ranteeseen, saadaankohan meidän perheeseen (toinenkin) flegmaatikko?
Piipahdin tänään myös pienessä paikallisessa lankakaupassa, jonka olemassaoloa en ole ennen edes havainnut. Ostin ihania huovuttuvia lankoja lapasia varten sekä alpakkavillaa ponchon neulomiseen. Matkaan tarttui myös yhdet bambupuikot. Olen varustautunut, syksy voi tulla, eikä joulukaan ole enää kaukana!
Piipahdin tänään myös pienessä paikallisessa lankakaupassa, jonka olemassaoloa en ole ennen edes havainnut. Ostin ihania huovuttuvia lankoja lapasia varten sekä alpakkavillaa ponchon neulomiseen. Matkaan tarttui myös yhdet bambupuikot. Olen varustautunut, syksy voi tulla, eikä joulukaan ole enää kaukana!
 |
| Pussillinen puuhaa pimeneviin syysiltoihin |
torstai 6. syyskuuta 2012
Kutsuja joka lähtöön
Olin tänään sisareni luona Energetix- magneettikorukutsuilla. En nyt ota kantaa tuotteiden vaikuttavuuteen (mutta auttavat kuulemma lähes vaivaan kuin vaivaan :), mutta joukossa oli muutama, joiden tilaamista harkitsin. Mustahihnaista rannekelloa ihalin pitkään, mutta en kuitenkaan tilannut mitään. Rannekelloa en ole omistanut yli kolmeen vuoteen. Pojun hakumatkalla kello kopsahti hotellin klinkkerilattiaan ja meni rikki.
Ensi viikolle olisi kutsut kaksille Tupperware-kutsuille. Ja ihanat POMPdeLUX- lastenvaatekutsut.
Mistä tietää, että on syksy? Siitä, että syksyllä kotikutsuja on kuin sieniä sateella!
Hyvää syksyä lukijoilleni!
Ensi viikolle olisi kutsut kaksille Tupperware-kutsuille. Ja ihanat POMPdeLUX- lastenvaatekutsut.
Mistä tietää, että on syksy? Siitä, että syksyllä kotikutsuja on kuin sieniä sateella!
Hyvää syksyä lukijoilleni!
keskiviikko 5. syyskuuta 2012
Puutarha kunnossa
Tänään on poikasen kanssa huhkittu pensaissa ja puskissa, leikattu nurmikko ja saksittu menneen kesän perennoja.
Jotta homma sujuu, on oltava asianmukaiset vehkeet. Kävin ostamassa paikallisesta sekatarvakaupasta sellaiset pensasleikkurit vai mitkä ne nyt ovat. Niillä voi leikata sieltä, minne ruohonleikkurilla ei pääse. Ja kun sen ruoholeikkurin hain taloyhtiön varastosta, huomasin, että siellä olisi ollut sellaiset leikkurit. Mutta tällainen propuutarhuri tarvii omat työkalut, jotta puutarha pysyy kuosissa! Ja onneksi ne maksoivat vain 19,95 ja mikä parasta, niissä on teleskooppivarret...
Tein kaksi huomiota pihahommissa (joita en ole tehnyt sitten lapsuuden ja silloinkin lähinnä äidin ja isän painostamana): se on tällaiselle rapakuntoiselle, ylipainoiselle yksinhuoltajalle mainiota hyötyliikuntaa! Tuli ihan lämmin, kun kykin puskissa toista tuntia ja keräsin käsin maasta kaiken leikkelemäni, koska en omista haravaa ja se muuten pitää hankkia ensi tilassa, sellaista kun ei löytynyt taloyhtiön varastostakaan. Toisekseen, en muista koska viimeksi olisin ollut ajattelematta mitään. Siis keskityin vain siihen leikkaamiseen ja siistimiseen. Tai no, se ajatus kävi mielessä, että harmitti kun kello lähestyi poikasen iltapuuhien aikaa ja takapihan hommat piti jättää tuonnemmaksi. Ja about 10 kertaa kävin tsekkaamassa missä päin pihaa poju kurvaili fillarillaan.
Poju oli kuvainnollisesti liekeissä, kun löysin hänet ja fillarin pihan perältä. Naapurissa, paloaseman takapihalla ilmeisesti vpk piti harjoituksiaan. Liekit vain roihusivat tynnyreistä ja poikanen seurasi haltioituneena sammutusharjoituksia. Kuten arvata saattaa, hänestä tulee kuulemma palomies!
Kävimme tänään myös kirpparilla hakemassa rahat myymästäni pöydästä. Kuinka ollakaan, löysin hauskan vanhan kaapin ja siihen kuuluvan hyllyn pojun huoneeseen vain neljälläkympillä. Huomenna haemme sen ja viemme nykyisen hyllyn sinne myyntiin. Nyt enää jännitän, mahtuuko koko komeus sille varattuun paikkaan.
Ja ystäväni varmaan kuolevat nauruun, mutta puutarhainnostuksessani ajattelin istuttaa maahan vähän kukkasipuleja, vai mitä ne nyt on!
Jotta homma sujuu, on oltava asianmukaiset vehkeet. Kävin ostamassa paikallisesta sekatarvakaupasta sellaiset pensasleikkurit vai mitkä ne nyt ovat. Niillä voi leikata sieltä, minne ruohonleikkurilla ei pääse. Ja kun sen ruoholeikkurin hain taloyhtiön varastosta, huomasin, että siellä olisi ollut sellaiset leikkurit. Mutta tällainen propuutarhuri tarvii omat työkalut, jotta puutarha pysyy kuosissa! Ja onneksi ne maksoivat vain 19,95 ja mikä parasta, niissä on teleskooppivarret...
Tein kaksi huomiota pihahommissa (joita en ole tehnyt sitten lapsuuden ja silloinkin lähinnä äidin ja isän painostamana): se on tällaiselle rapakuntoiselle, ylipainoiselle yksinhuoltajalle mainiota hyötyliikuntaa! Tuli ihan lämmin, kun kykin puskissa toista tuntia ja keräsin käsin maasta kaiken leikkelemäni, koska en omista haravaa ja se muuten pitää hankkia ensi tilassa, sellaista kun ei löytynyt taloyhtiön varastostakaan. Toisekseen, en muista koska viimeksi olisin ollut ajattelematta mitään. Siis keskityin vain siihen leikkaamiseen ja siistimiseen. Tai no, se ajatus kävi mielessä, että harmitti kun kello lähestyi poikasen iltapuuhien aikaa ja takapihan hommat piti jättää tuonnemmaksi. Ja about 10 kertaa kävin tsekkaamassa missä päin pihaa poju kurvaili fillarillaan.
Poju oli kuvainnollisesti liekeissä, kun löysin hänet ja fillarin pihan perältä. Naapurissa, paloaseman takapihalla ilmeisesti vpk piti harjoituksiaan. Liekit vain roihusivat tynnyreistä ja poikanen seurasi haltioituneena sammutusharjoituksia. Kuten arvata saattaa, hänestä tulee kuulemma palomies!
Kävimme tänään myös kirpparilla hakemassa rahat myymästäni pöydästä. Kuinka ollakaan, löysin hauskan vanhan kaapin ja siihen kuuluvan hyllyn pojun huoneeseen vain neljälläkympillä. Huomenna haemme sen ja viemme nykyisen hyllyn sinne myyntiin. Nyt enää jännitän, mahtuuko koko komeus sille varattuun paikkaan.
Ja ystäväni varmaan kuolevat nauruun, mutta puutarhainnostuksessani ajattelin istuttaa maahan vähän kukkasipuleja, vai mitä ne nyt on!
sunnuntai 2. syyskuuta 2012
Elämä ilman kokovartalopeiliä
Kiloni eivät ole tuntuneet häiritseviltä maalaiselämän alettua. Olisi ylevää sanoa, että olen hyväksynyt itseni juuri tällaisena kuin olen, luonnollisesti maalaiselämän tuoman euforian siivittämänä. Totuus löytyy kuitenkin peilistä, joka odottaa vielä pääsyään seinälle. Nyt kun minulla on taas "uusi elämä" päällä, enkä tasan ole hyväksnyt itseäni juuri tällaisena kuin ulospäin näyttäydyn, en sitä peiliä sinne seinään vielä taida halutakaan. Myönnän, että olen muutaman kerran kiivennyt wc-pöntön päälle ja yrittänyt sieltä käsin peilata, mutta jos elämä ilman kokovartalopeiliä saa aikaan näinkin positiivisia fiilareita, pysyköön peili piilossaan!
Suosittelen muillekin, peilit piiloon!
lauantai 1. syyskuuta 2012
Uusi alku
Maalaiseloa on takana kuukauden verran. Kertaakaan en ole muuttoa katunut, mutta vanhan kotikaupungin vipinää (lähinnä neljän seinän sisältä tarkasteltuna...) on ollut ikävä ja erityisesti ystäviä. Mutta onneksi ystävät kaupungista ovat löytäneet myös tänne maalle ja tietysti me huristelemme ainakin kerran kuussa viikonlopun viettoon vanhoille kulmille. Uusi työ on haastavaa ja mielenkiintoista ja uudet työkaverit vaikuttavat mukavilta. Työmatkalla ajelen halki kauniiden viljapeltojen ja nautin siitä 15 minuutista omaa aikaa, jonka matkan ajaminen vie.
Asumme nyt väliaikaisesti vuokralla asunnossa, jollaista en ehkä itse ostaisi. Ihmeellistä kyllä, sitä mukaa kun omat tavarat ja taulut löytävät paikkansa, tulee tästä uudestakin kodista omanlainen. Ennen muuttoa tuntui hirmu haikealta luopua kodista, joka oli remontoitu omannäköiseksi. Eräs ystävä sanoi viisaasti, että "ei seiniin kannata rakastua, omat tavarat ja huonekalut tekevät kodin". Ja se on kyllä ihan totta. Se mitä nykyiseen verrattuna kaipaan, on vanhan kodin tilavat huoneet. Poikani huone muistutti kooltaan vähän liioitellusti koululuokkaa ja nykyisen uudehkon rivarikotimme about kymmenen neliön makuuhuoneet tuntuvat pieniltä. Vieras/työhuonetta kaipaan myös ja sen puuttuessa olenkin luopunut vanhoista huonekaluista: sohva serkulle, vanha senkki vanhempien luokse ja iso ruokapöytä kirpparille.
Mutta muuton perimmäinen syy, asettuminen lähemmäksi vanhempiani, on tuonut jo nyt paljon hyvää mukanaan. Lastenhoito järjestyy nyt paljon, paljon helpommin. Lisäksi on mukavaa, kun vanhemmat piipahtelevat meillä kauppareissuilla ja matkalla mökille. Eilenkin isäni tuli mukanaan vastaleivotut karjalanpiirakat! Ja minä pääsin tunnin kävelylle samalla, kun pappa ja poikani touhusivat pihalla. Ja miten kivaa oli syödä yhdessä iltapaa, niitä karjalanpiirakoita ja munavoita, kun seurana oli toinenkin aikuinen. Tällaiset pienet piipahtelut eivät olleet arkipäiväämme kaupungissa asuessa. Välimatkaa oli liikaa hetken visiitin tai muutaman tunnin vierailun vuoksi, ainakin työpäivän päätteeksi. Myös omat menoni, vaikkapa vanhaan kotikaupunkiin, onnistuvat paljon helpommin. Huomennakin vien pojun mummolaan siksi aikaa, kun menen tekemään vuokrasopimusta vanhasta kodistani ja treffaan samalla opiskelukavereitani.
Kaikesta hyvästä huolimatta elokuu oli aikaimoisen stressaava kuukausi, lähinnä taloudelliseti. Onneksi olen nyt saanut vuokralaiset asuntooni ja voin huokaista (toivottavasti) helpotuksesta ja maksaa vain yhtä asuntoa kerrallaan. Yhden ihmisen tuloilla kahden asunnon maksaminen, toisesta vuokraa, toisesta lainanhoitokulut ja vastike, on aika haasteellista. Koskaan minulla ei ole ollut rahaa mitenkään paljoa, mutta toisaalta koskaan en ole siitä myöskään kummoisemmin ottanut stressiä. Mutta kun tilanne on oikeasti sellainen, että sentit tahtovat loppua, tulee rahasta ihan liian merkittävä asia. Ja sen asian seurauksena aamuyön pimeät hetket olivat ikävästi seurana, pinna kireällä ja väsymys melkoinen. Heti, kun asia ratkesi, harteilta putosi melkoinen taakka. Nyt vain toivon, että vuokralaisen kanssa sujuisi hyvin, jotta en kohta taas maksele kahta kotia yhtä aikaa.
Uusi on ollut alku myös pojalleni. Poju sopeutui muuttoon käsittämättömän hyvin, rivarin mammat ja papat moikataan pyöräilyn lomassa päivittäin, uusi päiväkoti kavereineen on kiva paikka ja mikä parasta, mökille on vartin ajomatka.
Maalaiselämästä, siitä saa kokonaisen uuden postauksen sitten joskus, mutta sen voin kertoa, että olin unohtanut millä menopelillä täällä kylillä alaikäiset kulkevat: traktorilla, milläs muullakaan!
Asumme nyt väliaikaisesti vuokralla asunnossa, jollaista en ehkä itse ostaisi. Ihmeellistä kyllä, sitä mukaa kun omat tavarat ja taulut löytävät paikkansa, tulee tästä uudestakin kodista omanlainen. Ennen muuttoa tuntui hirmu haikealta luopua kodista, joka oli remontoitu omannäköiseksi. Eräs ystävä sanoi viisaasti, että "ei seiniin kannata rakastua, omat tavarat ja huonekalut tekevät kodin". Ja se on kyllä ihan totta. Se mitä nykyiseen verrattuna kaipaan, on vanhan kodin tilavat huoneet. Poikani huone muistutti kooltaan vähän liioitellusti koululuokkaa ja nykyisen uudehkon rivarikotimme about kymmenen neliön makuuhuoneet tuntuvat pieniltä. Vieras/työhuonetta kaipaan myös ja sen puuttuessa olenkin luopunut vanhoista huonekaluista: sohva serkulle, vanha senkki vanhempien luokse ja iso ruokapöytä kirpparille.
Mutta muuton perimmäinen syy, asettuminen lähemmäksi vanhempiani, on tuonut jo nyt paljon hyvää mukanaan. Lastenhoito järjestyy nyt paljon, paljon helpommin. Lisäksi on mukavaa, kun vanhemmat piipahtelevat meillä kauppareissuilla ja matkalla mökille. Eilenkin isäni tuli mukanaan vastaleivotut karjalanpiirakat! Ja minä pääsin tunnin kävelylle samalla, kun pappa ja poikani touhusivat pihalla. Ja miten kivaa oli syödä yhdessä iltapaa, niitä karjalanpiirakoita ja munavoita, kun seurana oli toinenkin aikuinen. Tällaiset pienet piipahtelut eivät olleet arkipäiväämme kaupungissa asuessa. Välimatkaa oli liikaa hetken visiitin tai muutaman tunnin vierailun vuoksi, ainakin työpäivän päätteeksi. Myös omat menoni, vaikkapa vanhaan kotikaupunkiin, onnistuvat paljon helpommin. Huomennakin vien pojun mummolaan siksi aikaa, kun menen tekemään vuokrasopimusta vanhasta kodistani ja treffaan samalla opiskelukavereitani.
Kaikesta hyvästä huolimatta elokuu oli aikaimoisen stressaava kuukausi, lähinnä taloudelliseti. Onneksi olen nyt saanut vuokralaiset asuntooni ja voin huokaista (toivottavasti) helpotuksesta ja maksaa vain yhtä asuntoa kerrallaan. Yhden ihmisen tuloilla kahden asunnon maksaminen, toisesta vuokraa, toisesta lainanhoitokulut ja vastike, on aika haasteellista. Koskaan minulla ei ole ollut rahaa mitenkään paljoa, mutta toisaalta koskaan en ole siitä myöskään kummoisemmin ottanut stressiä. Mutta kun tilanne on oikeasti sellainen, että sentit tahtovat loppua, tulee rahasta ihan liian merkittävä asia. Ja sen asian seurauksena aamuyön pimeät hetket olivat ikävästi seurana, pinna kireällä ja väsymys melkoinen. Heti, kun asia ratkesi, harteilta putosi melkoinen taakka. Nyt vain toivon, että vuokralaisen kanssa sujuisi hyvin, jotta en kohta taas maksele kahta kotia yhtä aikaa.
Uusi on ollut alku myös pojalleni. Poju sopeutui muuttoon käsittämättömän hyvin, rivarin mammat ja papat moikataan pyöräilyn lomassa päivittäin, uusi päiväkoti kavereineen on kiva paikka ja mikä parasta, mökille on vartin ajomatka.
Maalaiselämästä, siitä saa kokonaisen uuden postauksen sitten joskus, mutta sen voin kertoa, että olin unohtanut millä menopelillä täällä kylillä alaikäiset kulkevat: traktorilla, milläs muullakaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)