keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Naapuriapua

Juuri kun olen kirjoittanut ja julistanut täällä miten yksinhuoltajan elämä ei todellakaan ole rankkaa, tulen kipeäksi. Kun korttitalosta kaatuu yksi kortti, koko talo romahtaa. Kun dominopelistä yksi palikka kellahtaa kumoon, seuraa ketjureaktio. Sellaista on, kun yksinhuoltaja sairastaa. Se on niitä harvoja hetkiä, jolloin oma riittämättömyys lyö vasten kasvoja. Silloin on vähän rankkaa. Pahimpia on aamut, kun pitää nousta ja viedä lapsi tarhaan, jotta voi levätä rauhassa kotona. Niinä aamuina olen toivonut, että vierestäni heräisi mies, joka antaisi minun nukkua ja hoitaisi aamurumban. Kun sitten tulen kotiin, lasken kuinka monta tuntia ehdin nukkua ennen kuin haen lapsen tarhasta. Pahinta on se, että oma pinna on kireällä ja tulee tiuskittua lapselle typeristä asioista aivan keskenkasvuisesti.

Mutta ihanaa on se, kun oma poikanen yrittää hoitaa ja hoivata (vaikkakin vähän kyseenalaisin metodein, esim. mittailemalla rullamitalla äidin muhkeita muotoja ja huokailemalla perään "voi, äiti on sairas, kuumetta 80 euroa"). Ja se, että hän jaksaa keskittyä tunniksi lastenohjelmiin ja pötkötellä rauhassa vierelläni. Omassa lapsuudenperheessäni sain aina ruinaamalla ruinata peliseuraa. On niin ilahduttavaa, kun lapsi kantaa lotot ja muistipelit pöytään ja pyytää pelaamaan. Sen verran jaksaa aina pelata, kuumeessakin.

Eilen tapahtui jotain ihanaa. Tulimme päiväkodista kotiin, raahustin portaita kuumeisena ja mietin, miten tästäkin illasta selvitään. Yläkerran mummo tuli portaissa vastaan ja ehdin jo ajatella, että äkkiä kotiin, nyt en jaksa jutella yhtään. Sen sijaan mummo ojensi meille ison muovikassillisen kuravaatteita, saappaita ja olipa siellä yhdet hienot lenkkaritkin. Olivat tarpeettomia hänen lapsenlapsilleen. Kapsahdin mummon kaulaan ja hyvä kun en alkanut itkeä. Saappaat ja kurikset eivät varsinaisesti helpottaneet flunssaani, mutta naapurin apu lämmitti mieltä sitäkin enemmän. Tänään poika lähti tarhaan uusissa ihanan vihreissä saappaissaan! Ja naapurin mummo kutsutaan heti kaffeelle ja omenahyveelle, kun flunssa on selätetty.

1 kommentti:

  1. Tuota sairastamista olenkin miettinyt, että se tulee varmaan olemaan se suurin haaste. Todella harvoin sairastan, edes flunssaa, mutta kai se lapsi sitten tuo päiväkodista vaikka mitä...

    Ihanasti naapurin mummo yllätti! Ja jaksuja ja paranemisia sulle.

    VastaaPoista