sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Ihana viikonloppu

Viikonloppu tuntui ihanasti pitkältä. Perjantaina ystävä saapui lapsensa kanssa meille koko viikonlopuksi. Vaikka lapsista toinen on tyttö ja toinen poika, leikit sujuivat yksissä tuumin niin, ettei meitä aikuisia kaivattu juurikaan. Juttelimme, luimme lehtiä, ompelin ystävän lapsen Barbielle mekon ja muutaman vielä lahjoiksi sekä virkkasin pinkistä ontelokuteesta korin. Välissä vähän ulkoilua aurinkoisessa pakkassäässä ja ruoanlaittoa. Hiljainen hetki lasten leikeissä tarkoittaa ehkäpä värityskirjojen värittelyä tai kotileikin päiväunia, eikä sitä, että ollaan tekemässä jotakin pikku jäynää. Lapset olivat pihalla jopa keskenään leikkimässä.

Miten nopeasti onkaan aika kulunut. Vasta vajaat neljä vuotta sitten lapset nukkkuivat päiväunet ja muu aika meni tiiviisti pienten touhuja vahtiessa. Tyttö nukkui takapihalla rattaissa, poikani omassa sängyssään, aina tasan 45 minuuttia. Siinä ajassa ehti hyvin keittämään teen ja syömään jotakin herkkua. Mutta että olisi ehtinyt lukemaan lehtiä tai värkkäämään käsitöitä lasten ollessa hereillä. Ja samalla kun on jo niin helppoa, miettii, että oliko se sittenkään niin sitovaa tai haastavaa olla taaperon äiti. Jos vain yksinhakijoiden tilanne adoption suhteen olisi toinen, aloittaisin heti toisen adoptioprosessin. Mutta pikkusisarusta meillä toivoo niin äiti kuin poikakin. Olen antanut itselleni aikaa ensi syksyyn asti miettiä, otanko jonkin askeleen sisarusasian suhteen vai onko meidän pieni ja ihana perheemme (poikani sanoin) nyt tässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti