Ei menny niinku Strömsössä

Puolitoista vuotta sitten ostin talon, oman kodin. Vihdoin, oman kodin myötä tuntui, että tämä pieni paikkakunta alkoi tuntua omalta, sellaiselta, jonne poikani voisi juurtua. Ja niin kävikin. Poika löysi naapurustosta mitä mukavimmat kaverit ja kesäloman pojat viilettivät pitkin pihoja ja hiekkateitä roolileikeissään. Idylli olisi täydellinen, jos vain syreenit kukkisivat pihalla. Syksyllä alkaisi koulu. Elämä mallillaan.

Sitten yksi asia johti toiseen ja niin edelleen. Ensin kävi homekoira, sitten terveystarkastaja. Sitten tulikin postia, jonka mukaan kodistamme otetusta materiaalinäytteestä löytyi asumisterveyden rajat ylittävä määrä mikrobikasvustoa. Paperissa vilisi erilaisia homeiden nimiä ja tietoa niiden toksisuudesta. 

Tästä kaikesta seurasi muutto pieneen kaksioon. 

Tästä seurasi ihan kaiken irtaimen, tavaran, vaatteen, astian, lelun, kirjan, korun, puhelimen laturin, television, legoukkelin, shampoopullon, sähköhammasharjan, lasilyhdyn, tuolin ja cd-levyn puhdistaminen. Vaatteet pestiin kerran tai kahdesti vähintään 60 asteessa. Huonekalut pestiin kloriitilla ja pesuaineella, astiat ja lelut tiskattiin. Ja tämä kaikki tehtiin niin, että väliaikaiseen kotiin ei tuotu ainoatakaan tavaraa ilman pesua tai puhdistusta. Ja vielä kaiken tämän jälkeen osasta tavaroita on luovuttu, sillä homeen haju ei ole lähtenyt ja tavara aiheuttaa oireita. Parin yön jälkeen kannoin kirjakaapin parvekkeelle, laitoin pois myös imurin ja mikroaaltouunin. Kaikista niistä saan oireita. Sähkölaitteet ja niihin jäävä pöly ja sen mukana leijailevat homeitiöt ovat keuhkoilleni kuin myrkkyä. Sähköhammasharjat, pojan pelikonsoli, dvd-soitin, tietokone, hiustenkuivain ja cd-soitin ovat vielä liipaisimen alla.

Tästä kaikiesta seurasi myös se, että uusi sohva, nojatuolit, kaikki patjat, pehmolelut, tyynyt menivät jätteeksi, samoin iso kasa pojan leluja, joista haju ei lähtenyt. Kaikki jauhotpussit, muropaketit, maustepussit, suolapurkki, teet, samoin.

Se parvekkeelle kannettu kirjakaappi oli tyhjä, sillä valokuva-albumeita ja kirjoja ei voida tuoda enää kotiini. Paitsi, että valokuvat ajattelin laittaa tiiviiseen, kannelliseen muovilaatikkoon. Kuvia voisi katsella kesällä ulkona. 

Pian on edessä selvittely, kuka maksaa ja mitä, missä vika ja voiko korjata ja millä hintaa. Toivon vain, ettei menisi riidaksi. Että remontti voisi alkaa pian ja että voisimme muuttaa terveeseen, korjattuun kotiin ennen kesää. 

Ilman vanhempiani ja ystäviäni en olisi selvinnyt, Perheeni on pessyt kymmeniä koneellisia pyykkiä, samoin ystävät. Muutama ystäväni antoi joulun alla aikaansa ja auttoi väliaikaisen kodin siivouksessa. Ihana ystäväni jäi ensimmäisenä yönä henkiseksi tueksi. 

Kaiken tämän keskellä päällimmäisenä on kuitenkin kiitollisuuden tunne. En ole yksin, minulla on perhe ja ystävät. Ja tavara on vain tavaraa. Mitä tyhjempiä kaapit ovat, sitä helpompi on oikeastaan hengittää. 

Kunpa tämä tarina saisi vielä onnellisen lopun.

Toisen viikon saldo

Toinen viikko tätä uutta elämää oli vaikea.

Leikkasin helteessä nurmikkoa ja voimani ja energiani olivat tipotiessään. Tuntui, että tuuperrun siihen paikkaan ja maadun ruohosilpun sekaan.  Ajattelin, että ei tällä energiamäärällä voi millään jaksaa ja otin vähän korjausliikettä. Söin vähän enemmän kuin piti.  Lähdin sitten siinä heikossa hapessa ja helteessä Suomen Turkuun, entiseen ihanaan kotikaupunkiini ja vein ystävälle tuliaiseksi mansikkaista Fresitaa, marjathan kuuluvat tähän Cambridgen tasoon kaksi. Mansikka on terveellistä eikä siinä ole juuri kaloreitakaan. Pari lasia vielä valkoviiniä ja tuloksena oli unettava päivähiprakka. Lapseni ei ollut mukana katsomassa miten äiti laihduttaa ja rentoutuu. Kyläpaikassa sen sijaan kummilapseni näkivät kummistaan uuden, rennomman puolen.

Tämän jälkeen ote on vähän lipsunut, eikä kaikkea ole tullut niin tarkasti mittailtua eikä kaloreita laskettua. Helle turvottaa ja sekin aika kuusta on käsillä ja mitä näitä selityksiä nyt on. Oman vaakani mukaan olen tällä viikolla laihtunut huimat 300g. Se oli aamupaino ilman vaatteita. Valmentajan luona kävin myöhään iltapäivällä ja viikon saldo oli +200g (vaatteet päällä ). Valmentaja oli tosi tiukkana ja alkoi siinä laihduttajaa ihan nolottaa. Nyt ei sitten pidä kuulemma pelleillä, kun ei olla päästy vielä alkua pidemmälle. No oikeassahan Valkku oli,

Nyt on tosi kyseessä. Nyt ei enää lipsuta. Seuraava tapaaminen Valkun kanssa on vasta kahden viikon päästä. Ostin kahden viikon patukat kerralla, sillä Valkku jää lomalle. Seuraavat kaksi viikkoa mennään toffee-, karpalo- ja pähkinäpatukoilla. Tästä hurjasta 42 patukan määrästä seurasi se, että oli hankittava jokin kiva astia, jossa näitä patukoita säilyttää. Suuntasin siis paikalliseen unelmakauppaan, josta löytää vaikka ja mitä tarpeetonta. Panostin 23 euron kannelliseen astiaan, joka on oikeasti pieni leipälaatikko. Valkea alaosa on jotakin ekologista matskua ja puinen kansi samoin. Ja sinne mahtuivat kaikki patukat. Ja kunhan olen laihtunut ja oppinut syömään asiallisesti, aion säilyttää leipää siinä laatikossa.

Kerroin pojalleni, että äiti tässä vähän laihduttaa ja syö terveellisiä laihdutuspatukoita. Näki sitten suklaapatukan näköisen ateriankorvikkeeni ja tokaisi: "Äiti, sähän lihot entisestään, kun syöt noita".

Tänään olen ollut mallikelpoinen laihduttaja. Ja kello on jo kuusi illalla. Hyvä hyvä! Positiivista on sekin, että vaikka paino ei ole juuri laskenut viime viikolla, on vyötärön ympärykseni kaventunut viikon aikana 4 cm ja kaikkiaan vyötärö on kaventunut kahden viikon aikana 8,5 cm. Että kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu.

Tuloksia kahden viikon jälkeen:
Paino -4,8kg
Vyötärö - 8,5 cm

"Ei millään pahalla, mut äiti sut pitäis viedä laihdutettavaksi"

Aloitin taas uuden elämän. Siis dieetin. Tässä on se pieni ero niihin satoihin muihin uusiin alkuihin, että nyt todella aloitin sen ja olen jo viikon noudattanut ruokavaliota. Yleensä dieettini ovat loppuneet maanantaisin lounasaikaan mennessä tai viimeistään kahvitauolla ja kestäneet hyvällä menestyksellä sen pari tuntia.

Lasten myötä ne kilot tuppaavat kertymään. Niin kävi minullekin. Ja on näköjään sama, millä tavalla lapsensa saa. Lihoin 10 kiloa odotusaikana ja toiset 10, kun olin kotona poikani kanssa. Ja olen adoptioäiti :D

Viime maanantaina tapasin Cambridge-valmentajani ja siitä se sitten lähti. Olin tasolla 1+ (kolme keittoa, patukkaa tai pirtelöä päivässä + 200 kcal oikeaa ruokaa) tasan päivän. En vain pystynyt. Siirryin jo tiistaina tasolle kaksi ja mukaan tulivat jogurtti ja marjat, mikä pelastus. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että näillä kiloilla ja tällä kokemuksella en ole vielä tämän helpommin laihduttanut.

Keitot ja puurot eivät olleet oma juttuni, Mutta vaniljapirtelön syön aamulla maustamattomaan jogurttiin ja marjoihin sekoitettuna. Lisäksi syön karpalo- ja pahkinäpatukan, toisen lounasaikaan kasvisten kanssa ja toisen iltapalaksi marjojen ja jogurtin kanssa Ja miten taivaalliselta voikaan maistua päivän pääateriani päivällisaikaan. Syön eri kasviksia, juureksia, grillattua lihaa tai kanaa, savulohta, fetaa tai muita herkkujani kalorien rajoissa.

Ja mieliteot, niitä ei ole ollut oikeastaan ollenkaan. Ei myöskään päänsärkyjä tai migreeniä, josta tavallisesti kärsin monta kertaa viikossa. Dieetistä johtuvat päänsäryt ovat pysyneet poissa paljolla veden juomisella. Olo on mitä mainioin. Mutta ensimmäiset kolme päivää olivat haastavammat, Ajattelin ruokaa koko ajan ja odotin seuraavaa ateriaa kelloa vahtien. Neljäntenä päivänä helpotti, ei heikottanut ja näläntunnetta ei enää ollut.

Ja sitten tuloksia! Ensimmäisen viikon pudotus oli huikeat 4,3 kg. Tietty siinä ei vielä läski ole palanut nimeksikään, mutta nesteiden poistumisen myötä olo tuntuu jo kevymmältä. Vyötäröltä lähti 4,5 cm, lantiolta 2 cm ja reidestäkin 2 cm. Viskeraalirasva tippui normaalilukemiin ja BMI putosi 1,3 pinnaa. Tästä on hyvä jatkaa.

Lähdemme neljän viikon päästä lomalle Kreetalle. Toivon, että matkaan mennessä olen pudottanut tavoitteestani kolmasosan. Olisi ihan mahtavaa, jos rantaan ajautuneen hylkeen sijasta näyttäisin enemmän kauan kadotetulta itseltäni.

Uuden elämäni toisena aamuna poikani kömpi viereeni. Katseli hetken vielä uneliasta äitiään ja totesi, että minut olisi syytä viedä laihdutettaksi. Oikeassa oli ja tässä sitä ollaan.

Ensi viikolla palaan ja kerron miten toinen viikko on mennyt.

Aurinkoa ja lämpöä!

Aurinkoisia aamuja

Aamulla herään vaivatta valoon. Kierrän huoneet läpi ja avaan verhot ja kaihtimet. Pysähdyn hetkeksi keittiön pikkuikkunan luokse ja viivyn hetken auringon lämmössä. Kevät on kuin lupaus uudesta, jostain sellaisesta, jota kannatti odottaa.

Ennen valoa ja kevättä, helmikuisena pimeänä iltana, kesken television katselun, havahduin ajatukseen. Jotain oli muuttunut. Aikaisemmin, kun uupumus laittoi elämäni mullin mallin, pohdin usein sitä, miten selviän seuraavasta päivästä. Miten jaksan nousta aamulla. Miten saan tehtävät ja työni hoidettua, miten kykenen keskittymään, miten jaksan illan kotona lapsen kanssa. Odotin vain sitä hetkeä illasta, jolloin saatoin vain olla. Nukkumaan meneminenkin ahdisti, sillä se merkitsi oman ajan loppumista. Yön jälkeen edessä olisi uusi päivä vaateliaana.

Mutta nyt odotan seuraavaa päivää ja pohdin, mitä kivaa se voikaan tuoda tullessaan. Nyt odotan sitä hetkeä illasta, jolloin lähdemme lapsen kanssa lenkille. Ja vieläkin odotan sitä hetkeä, jolloin lapsi nukkuu ja saan olla hetken yksin. Mutta nyt odotan nukkumistakin, sitä, kun raukeana saa vaipua peiton alle, sulkea silmänsä ja ajatella hetken jotain mukavaa. Ja sitten onkin odotettu aamu.

Aurinkoisia aamuja!

Yhdestä on moneksi

Remontti alkaa olla loppusuoralla. Seitsemään viikkoon mahtuu muovimattojen repimistä, maalaamista, keittiö- ja kylpyhuoneremonttia, pihatien tekoa, listojen hiomista ja maalaamista, kaupoissa juoksemista, laattojen vallitsemista, maalisävyjen pohdintaa, kodinkoneiden hankintaa, putkimiestä, sähkömiestä, lattioiden hiojaa, kylppäriremontintekijää, perheeni korvaamatontga apua, lomamatka Kreikkaan ja työmatka Ranskaan, siivoamista, budjetin laskemista ja hintojen vertailua, pihavalaistuksen suunnittelua ja muuton organisointia. Kyllä helpottaa, kun muuton jälkeen voi vain käydä töissä ja olla äiti ilman tätä rakennusvalvojan ja sisustussuunnittelijan sivutyötä. Ja ehtii vihdoin tavata ystäviä.

Huomenna pakkaan ensimmäiset tavarat ja vien ne uuden kodin uumeniin. Yhtäkkiä on syyskuu ja uusi koti. Terassille laitan syyskukkia ja lyhdyt. Katson ikkunasta marjoista notkuvaa pihlajaa. Pihakuja peittyy vaahteranlehdistä ja postilaatikkoon pitää muistaa vaihtaa nimi.

Hyvä olla

Vuosi sitten olin pohjamudissa, rikkinäisenä, uupuneena. Ahdisti niin, ettei voinut hengittää. Sairastin pitkään ja rauhassa, vein lapsen hoitoon, kävelin metsässä, menin kirjastoon. Menin pakoon kaikkea ja kuitenkin vain itseäni. En voinut olla kotona, ei missään ollut hyvä. Hetki ystävän luona helpotti. Helpotti, kun sai lapsen yöunille, että saattoi olla vain ilman, että piti yrittää olla reippaampi kuin on. Illalla viimeisenä ja aamulla ensimmäisenä mielessä oli, ettei se paha olo, uupumus, väsymys, masennus, ole vieläkään poissa. Sain apua, tarjottiin pillereitä, terapeuttia jos jonkinmoista. Oli ystävät ja kollegat. Oli perhe. Oli onni, että kaikki ymmärsivät. Ehkä olivat nähneet jo kauan ennen kuin minä, ettei ole hyvä olla, kun on uupunut.

Sen jälkeen tuli pitkä ja pimeä talvi. Tuli säröilevä kevät ja huojentava kesä.

Tämä syksy ei enää pelota. Viime syksyä en enää tunnista, että olisi koskaan minun elämääni ollutkaan. Oikea ahdistus ja väsymys, niitä tunteita ei vain enää ole. On vain hyvä olla.

Vihdoin!

Kaksi vuotta ja kaksi vuokra-asuntoa se otti, kunnes tärppäsi. Oma koti on vihdoin löytynyt! Olin koukussa jokakotiin, etuoveen ja oikotiehen. Uusien kohteiden varalta tilanne piti tarkistaa vähintään kerran päivässä. Sopia yksityisnäyttöjä, sillä täällä maalla ei yleisiä asuntonäyttöjä juuri harrasteta. Usein sai pettyä, valokuvat lupasivat todellisuutta enemmän ja turhan moni oli "juuri sisustusremontoitu". Liian moni kohde oli päästetty luvattoman huonoon kuntoon. Mutta sitten onnisti. Ja oikeastaan onni potkaisi kahdesti.

Asumme nyt ruukkimiljöössä vanhassa rivitalossa ja yllättäin minulle tarjoutui mahdollisuus ostaa nykyinen kotini. Hetken jo riemuitsin, kunnes paria päivää myöhemmin tuli myyntiiin vanha omakotitalo, samalta alueelta, hintapyyntö sama kuin nykyisessä asunnossakin. Tein tarjouksen omakotitalosta ja se hyväksyttiin. Pian alkaa remontti!

Mutta ensin lomaillaan kotona, mökillä ja Kreikassakin. Ja pohditaan maalisävyjä, tapetteja ja kylpyhuoneremonttia. Suunnitellaan autokatosta. Ja pihasaunaa. Myydään tarpeetonta tavaraa kirpparilla ja siivotaan turhia tavaroita kierrätykseen.

Kaikesta tästä lisää myöhemmin!