tiistai 27. marraskuuta 2012

Odotuksia

Uusimmassa Kaksplus- lehdessä (12/2012) Äiti- juttusarjassa keskoskaksosten äiti kertoo kuinka hänellä oli suuria fantasioita äitiydestä ja siitä kuinka hän synnyttäisi terveen vauvan. Unelmat murskautuivat ja viereen ei saanutkaan ihanilta näyttäviä vauvoja.

Jutun lukeminen valaisi ainakin tämän yhden esimerkin verran miten erilaista lapsen odottaminen voikaan parhaimmillaan olla biologista lasta tai adoptiolasta odottaessa. Useimmiten voidaan odottaa, että raskausaikana kaikki sujuu hyvin, eikä raskausaikaa maalata uhkakuvilla kaikesta siitä, mikä voi mennä pieleen nyt tai myöhemmin (poislukien tietysti ne raskaudet, joissa on ongelmia ja vanhemmat kantavat suurta huolta siitä miten vauva kehittyy ja raskaus sujuu).

Lakisääteinen adoptioneuvonta on noin raskauden mittainen, vähintään sen pitää kestää puoli vuotta. Neuvonnassa kartoitetaan vanhemmuuden voimavaroja ja valmentaudutaan saamaan lapsi, jolla voi olla monennäköisiä erityistarpeita ja ainakin lastenkotitaustasta johtuen kiintymyssuhdehäiriö. Usein adoptioneuvonta kuluu kaiken kutkuttavan ja jännittävän odotuksen kihelmöinnin lisäksi siihen, että otetaan selvää monista sairauksista, kehityksellisistä viiveistä ja valmentaudutaan elämään niiden kanssa. Varaudutaan kaikkiin uhkakuviin. Syliin saa lapsen, jolla on trauma.

Adoptioneuvonnan ja odotuksen lopputuloksena ei ole enää ripaustakaan fantasiasta. Jäljellä on vain suuri toive äitiydestä ja valmis sotasuunnitelma miten mahdollisista vaikeuksista selvitään, mistä saadaan apua ja tukea.

Sitten kun on elänyt uhkakuvilla täytetyn odotuksen jälkeen yhteistä arkea lapsen kanssa vuoden, kaksi, pian neljä, tarkkaillen jokaista lapsen liikettä ja mielentilaa, huomaa miten omat fantasiat ovat sittenkin olemassa. Juuri tänään kaikki on sittenkin niin, kuten olen aina unelmoinut.