Pääsemme jouluksi uuteen kotiin! Oikeasti uusi koti onkin vanha, kauniisti remontoitu, pystymuureja, hirsiseinää, lautalattioita ja korkeita huoneita. Tilaa sopivasti juuri meille kahdelle, kahdessa kerroksessa, historiallisella alueella.
Pian puolitoista vuotta olen etsinyt meille omaa kotia, eikä sitä oikeaa ole tullut vastaan, asuntorintamallakaan. Muutaman kerran olen jo innostunut vakavasti, mutta sitten se on tullut, nimittäin pelko sitoutumisesta. Että minulla olisi oma talo, täältä ja minä olisin vastuussa kaikesta, yksin. Se vaatii liikaa sitoutumista. Se ahdistaa. Olen mukavuudenhaluinen ihminen.
Vähän kuin uteliaisuudesta ja epätoivoissani kävin katsomassa tulevaa kotiamme. En ajatellut meidän oikeasti sinne muuttavan, sillä olin juuri käynyt toistamiseen katsomassa kohdetta, josta harkitsin tarjouksen jättämistä. Mutta kun astuin asuntoon sisälle, kaiken sen remontin keskelle, tiesin tulleeni kotiin. Viis siitä, että asunto onkin vuokrakoti. Nyt vain toivon, että saamme asua siinä niin kauan kuin tahdomme (tai kunnes samasta yhtiöstä tulee toinen moinen myyntiin).
Nykyiseen väliaikaiseen asuntoomme on ollut vaikea tehdä kotia, sillä en ole tässä viihtynyt. Muutto ja joulu, uusi koti ja puuhellan lämpö, kynttilät ja glögi sekä perhe ja ystävät, siitä on meidän joulu tehty! Ja todella toivon, että uusi koti ei ole tehty homeesta, hiiristä, jäätävistä lattioista ja jäätyvistä putkista. Ja mitä näitä nyt on, en halua edes tietää.
Mutta mikä helpotus. Kaikkea ei tarvitse omistaa. Vanhan kotikaupungin koti on yhä minun, siellä vain pitää majaa vuokralaiset. Koti voi olla koti, vaikka sitä ei omistaisikaan.
Ja vaikka koti on nyt löytynyt, kadonnutta vyötäröä en ole löytänyt vieläkään. Mutta huomenna kotimme kaunistukseksi saapuu stepperi. Nyt alkaa perinteinen kesäksi kuntoon- projekti...
